Kiinnostukseni vinttikoiriin on vanhaa perua, taitaapa olla verenperintöä kun taakse päin ajassa katsoo...

Tämä kaikki sai alkunsa illasta, kun isäni kantoi venäjänvinttikoiran  narttupennun kotiin vuonna 1973. Jena (Metsänreunan Elena) toi vanhemmilleni ja sitä kautta koko perheelle uuden harrastuksen - vinttikoirat.

Jena

Isoisäni puolestaan hankki  vuonna 1975 samasta kennelistä salukin pennun (Metsänreunan Napoleon, Napo) jonka kanssa harrastettiin aktiivisesti juoksukisoja ja kävivätpä jokusessa näyttelyssäkin. Napoleonin aika päättyi onnettomasti vuonna 1980 junan alle.

Napo

Samaisena vuonna koirankaipuuseen isovanhempani ottivat perheenjäseneksi uuden koipeliinin, tällä kertaa rotuvalinta oli whippet. Opus (Sökövintin Opus) vietti lokoisia päiviä kotikoirana koko ikänsä.

 Opus & minä vuonna 1986

Vuonna 1988 perhemme taas jotenkin päätyi Hyvinkään Sveitsin vinttikoiraradalle katselemaan kisatouhua. Kisatunnelma vei taas mukanaan ja samana vuonna saapui kauan kaivattu ja odotettu oma greyhound, Hero.

Hero

Heron kanssa harrastettiin aktiivisesti ratajuoksua, ja ihan hyvin Hero juoksikin. Lukuisien haavereiden jälkeen Hero jäi radoilta pois kotikoiraksi. 

Top Runner´s Rain Face

Erään kerran radalla pääsimme rapsuttelemaan ihanaisia brindlejä greynpentuja, ja niistä eräs tietty pentu jotenkin vaan sattui silmään ja vei sydämen minulta ja siskoltani.  Tämä kyseinen pentunen eli Top Runner´s Rain Face eli Repe otettiin minun ja siskoni koiraksi  vuonna 1991.

Repe juoksi jokusen lähdön, mutta pitkää uraa se ei radalla pääsyt tekemään synnynnäisen selkävammansa vuoksi. Repe oli meille sisaruksille tärkeä kaveri, ja Repe tottuikin reissaamaan ympäri Suomea opiskelupaikkojemme välillä. Aivan mielettömän mahtava luonne tällä koiralla oli; kainaloinen isosta koostaan huolimatta - ja kaikkien kaveri.

Repe ja minä vuonna 1997